keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kotitehtävä 5. Alerts


Google Alertsin avulla monitorointia

Googlen Alerts -tili on avattu majoitustoimintaamme Tervalepikon Torpat ajatellen jokin aika sitten. Tarvitsen Alertsista lisätietoa sen hyödyntämiseksi paremmin. Tutkailen siis työkalua nyt tarkemmin, jotta se voisi ihan oikeasti hyödyttää Sysmässä  sijaitsevaa matkailutoimintaamme. Mitä uutta ja kiinnostavaa voisin löytää.

Alertsin ohjeitus lupaa, että Google Alertsia voi käyttää minkätahansa netissä olevan monitorointiin. Aikana ennen internettiä naapuritalon verho heilahti, kun seurattiin mitä ympärillä tapahtuu. Nyt internetin aikana kuka tahansa Google Alerts -tilin itselleen luonut voi tutkia esimerkiksi: 

  • mitä puhutaan tuotteesta, yrityksestä tai henkilöstä itsestään
  • mitä uutuuksia on kehkeytymässä
  • mitä kilpailija puuhaa
  • mitkä ovat uusimmat uutiset vaikkapa suositulta urheilujoukkueelta

Käyttö on helppoa

  1. Kirjoitan hakulausekkeen, valitsen sanoja nettisivustomme tekstistä, vaikkapa ensin sanan kalastus
  2. Tämän jälkeen Google Alerts avaa näkymän viidestä ylimmäksi hakutuloksissa nousevista kyseisen sanan hakutuloksista (kopio Päivän Google-ilmoitus *)
  3. Seuraavaksi valitsen Tulosten tyypit valikosta joko kaikki, blogit, video, keskustelut tai kirjat, valitsen kaikki
  4. Seuraava kohta on Ilmoitustiheys, valittavissa heti, kerran päivässä tai kerran viikossa, valitsen kerran päivässä.
  5. Viidenneksi on laatikko Kuinka monta, vaihtoehdot vain parhaat tulokset tai kaikki tulokset, valitsen kaikki tulokset
  6. Viimeinen laatikko haluaa toimitusosoitteen, joko sähköpostiosoitteen tai syötteen, valitsen sähköpostiosoitteen


Päivän Google-ilmoitus * 
Läh.:Google-ilmoitukset <googlealerts-noreply@google.com>
Verkkotulokset5 uutta tulosta haulla kalastus
Vaellussiikakantojen kestämätön kalastus jatkuu? - SVK - Suomen ...
Niillä Merenkurkun alueilla, joilla kalastus yleisrajoitusta tiheämmillä verkoilla ei vaaranna alueella vaeltavia vaellussiikakantoja, voidaan kalastusviranomaisen ...
www.vapaa-ajankalastaja.fi/?lang=fi&amp;svk=76692
Kalastus | Tosilappi | Enontekiö - Kilpisjärvi - Hetta
Kalastus. Horizontal rule. Keskiyön aurinko kimaltaa siimalla. Pian pyytämäsi kala paistuu rapeaksi rantanuotiolla. Vaikket saisi sintin sinttiä, Enontekiön ...
www.tosilappi.fi/aktiviteetit/kesa/kalastus/
Perhokalastajat.net • katso viestiketjua - Pintaperholla kalastus ...
No oli hieman vaikea keksiä osuvaa otsikkoa mutta selvennetään hieman. Eli kiinnostaisi tietää mitä arvon saamamiehet ja vähemmän saamamiehet käyttävät ...
www.perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?t...p...
Blogi: Järvilohta ja rakenteita - Saimaan lohikalojen kestävä kalastus
Ala-Koitajoen kahta kuutiometriä korkeampi virtaama on ollut tavoitteena kalatalouden sidosryhmien ja kalastajien keskuudessa jo kymmeniä vuosia.
www.jarvilohi.fi/sitenews/view/-/nid/98/ngid/1
Toimittaja, joka opiskeli kalastusoppaaksi | Kalastus.com
Toimittaja, joka opiskeli kalastusoppaaksi. Mikko Peltsi Peltola on ...
kalastus.com/artikkelit/toimittaja-joka-opiskeli-kalastusoppaaksi 


Hallitse ilmoituksiasi 


-kohdasta pääsen napsauttamalla Muokkaa nappulaa muuttamaan valintojani mieleni mukaan. 
Google Alerts tarkistaa puolestani toivomistani asioista tuloksia ja jos uusia tuloksia löytyy niin saan Google-ilmoituksia sähköpostiini. Hakutulosten pohjalta voin päätellä, onko syytä tehdä jotakin, jotta puhutaan. 

Googlen ohjeistus ja HELP tiedosto 


Alertsin käytöstä on selkeä. Esimerkiksi lainausmerkkien käyttö hakusanassa ohjeistetaan näin, alku ohjeesta lainattu:

Getting Started Guide

Examples

Next: Advanced options
  • Monitor a product: Enter a product name in quotes to receive a daily email with the latest news, blogs and web results about your product. Example: [ "Google Alerts" ]
  • Find out what's being said about you: Enter your full name in quotes to receive an email when news stories, blogs or web pages mention your name. Example: [ "Joe Bloggs" ]
    • If you have a common name, you can use negative terms to remove irrelevant results. For example, if you have the same name as a professional football player, try adding -football to your query. Example: [ "Joe Bloggs" -football ].
    • If you get a lot of results from a site that you aren't interested in, you can exclude results from that site. For example, if you don't want results from twitter.com, add [ -site:twitter.com ] to your query. Example: [ "Joe Bloggs" -site:twitter.com ].

Ohjeistus antaa myös vastaukset joihinkin tavallisimpiin Alertsin käyttäjien kysymyksiin. Contact Us -linkistä avautuu mahdollisuus jättää palautetta. Kaikkeen ei luvata vastata vaan kehotetaan kysyjää ottamaan yhteys Help Centeriin.

Muitakin monitorointiin tarkoitettuja työkaluja 


Social Mention ja osoitteesta http://wiki.kenburbary.com/home löytyy kaksi sosiaalisen median monitorointiin tarkoitettuja työkaluja. Tutustun näihin tarkemmin myöhemmin, kun majoitustoimintamme jossain vaiheessa saa enemmän jalansijaa sosiaalisessa mediassa. 

Feed a man a fish, and he eats for a day. Teach a man to fish and next day he's calling himself a social media expert.
Lainattu sivustolta http://nettibisnes.info/sosiaalinen-media-konsultti/  




5 kommenttia:

  1. Selkeä postaus oli mukava lukea!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Meea, ilahduin palautteestasi! Välillä mietityttää, tuleeko tekstistä töksähtävää mutta ilmeisesti bloggauksessa sallitaan sellainen.

    VastaaPoista
  3. Tässä olet mukavasti vaihdellut tuota teksin ulkonäköä: bulletpointsit, kuva, alaotsikot jne. Helppo hahmottaa ja mukavampi lukea kuin jos koko teksti olisi vain yhdessä pötkössä.

    VastaaPoista
  4. Kotitehtävä 2. Referaattini - tämä on melkoinen pötkö, onhan siellä kuitenkin sentään yksi linkki : ) Mutta enpä koske siihen enää, sillä haluan muistaa itse, minkälainen oli ensimmäinen varsinainen postaukseni. Näkee oman edistymisensä ja se on hyvä se.

    VastaaPoista
  5. Kannattaisi muuten sinun ja muidenkin käyttää näitä blogeja linkityksien kasvattamiseen omille sivuillenne. Esim. " Sysmässä sijaitsevaa matkailutoimintaamme" sanasta vaan suora avainsanalinkki omille sivuillenne!

    VastaaPoista